Recent Comments

    Latvala karkasi kärkeen Argentiinassa

    By jmlatvala.com 8 years ago
    Home  /  WRC  /  Argentina  /  Latvala karkasi kärkeen Argentiinassa

    Jari-Matti Latvala johti Argentiinan MM-rallia 10,2 sekunnilla ennen kilpailun ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän päätöserikoiskoetta. Toisena oli Haydon Paddon ja kolmantena Sebastian Ogier 0,6 sekuntia Paddonille jääneenä.

    Latvala ajoi perjantain seitsemän ensimmäisen ek:n aikana neljä pohja-aikaa. Perjantaina ajettiin kahdeksan erikoiskokeen etappi, eli kahdesti neljän erikoiskokeen rypäs.

    – Ensimmäinen noista pätkistä oli kisaa edeltäneiden sateiden takia sen verran heikossa kunnossa, että otin sen sen varovasti. Nuo kaksi muuta ajoin kovempaa. Onnistuin myös yleisöpätkällä, joka oli se neljäs pätkä, Latvala kertaili ek-ryppään ensimmäistä ajokertaa.
    Samaan tapaan Latvala ajoi, kun perjantain ek-kvartetti Soconcho (24, 71 km), Amboy (20,44 km), Santa Rosa (23,85 km) ja Carlos Pazissa ajettu yleisöpyöritys (6.04 km) ajettiin uudelleen.
    Soconchon (Ek6) toisella ajokerralla Latvala jäi 0,6 sekuntia Paddonin pohja-ajasta.
    – Se ei ole todellakaan ole minun suosikkipätkä. Siellä on sen verran rytkyjä, etten halunnut hyökätä siellä, Latvala tuumi
    Santa Monican (EK7) Latvala voitti täpärästi ja Santa Rosassa hän ajoi vajaan kolmen sekunnin pohja-ajan. Paddon oli toinen.
    – Nyt tosiaan yritin aivan kaikkeni, hyökkäsin täysillä, Latvala tuumi Santa Rosan jälkeen.
    Kilpailu jatkuu lauantaina kuudella erikoiskokeella. Mukana on muun muassa kahdesti ajettava vajaan 39 kilometrin Los Gigantes.
    – Lauantaina lähtöpaikasta voi olla hieman enemmän hyötyä kuin mitä siitä oli perjantaina, Latvala sanoo.
    Latvala ajoi perjantaina ja lauantainakin kuudentena autona tiellä.

    Latvala: Lähtöpaikasta voi tänään olla hyötyä

    Jari-Matti Latvala johtaa Argentiinan MM-rallia 7,9 sekunnilla ennen VW-tallitoveriaan Sebastien Ogieria ensimmäisen varsinaisen kilpailupäivän jälkeen. Kolmantena on Hyundain Haydon Paddon 3,5 sekuntia Ogierille jääneenä
    – Tavoite oli saada ajamiseen hyvä tuntuma ja kasvattaa sitten pikkuhiljaa vauhtia. Sain myös tehtyä eroa muihin pätkä pätkältä. Samalla ajatuksella ajetaan lauantaina, Latvala totesi.
    Latvala ajoi perjantaina neljä pohja-aikaa. Päivän mittaan ajettiin kahdeksan erikoiskoetta, eli kahdesti neljän erikoiskokeen rypäs.
    – Ensimmäinen noista pätkistä oli kisaa edeltäneiden sateiden takia sen verran heikossa kunnossa, että otin sen sen varovasti. Nuo kaksi muuta ajoin kovempaa. Onnistuin myös yleisöpätkällä, joka oli se neljäs pätkä, Latvala kertaili ek-ryppään ensimmäistä ajokertaa.
    Samaan tapaan Latvala ajoi, kun perjantain ek-kvartetti Soconcho (24, 71 km), Amboy (20,44 km), Santa Rosa (23,85 km) ja Carlos Pazissa ajettu yleisöpyöritys (6.04 km) ajettiin uudelleen.
    Soconchon (Ek6) toisella ajokerralla Latvala jäi 0,6 sekuntia Paddonin pohja-ajasta.
    – Se ei ole todellakaan ole minun suosikkipätkä. Siellä on sen verran rytkyjä, etten halunnut hyökätä siellä, Latvala tuumi.
    Santa Monican (EK7) Latvala voitti täpärästi ja Santa Rosassa hän ajoi vajaan kolmen sekunnin pohja-ajan. Paddon oli toinen.
    – Nyt tosiaan yritin aivan kaikkeni, hyökkäsin täysillä, Latvala tuumi Santa Rosan jälkeen.
    Kilpailu jatkuu lauantaina kuudella erikoiskokeella. Mukana on muun muassa kahdesti ajettava vajaan 39 kilometrin Los Gigantes.
    – Lauantaina lähtöpaikasta voi olla hieman enemmän hyötyä kuin mitä siitä oli perjantaina, Latvala arvioi.
    Latvala ajoi perjantaina ja lauantainakin kuudentena autona tiellä.

    Category:
      Argentina
    this post was shared 0 times
     000
    About

     jmlatvala.com

      (245 articles)