Recent Comments

    Rallye Deutschland – Day1 – Tekniikkamurheet taas Latvalan kiusana

    By Linda Hirvonen 7 years ago
    Home  /  WRC  /  Germany  /  Rallye Deutschland – Day1 – Tekniikkamurheet taas Latvalan kiusana

    Jari-Matti Latvala sai purra hammasta teknisen vian takia jo kolmannessa perättäisessä kilpailussa, kun Saksan rallin ensimmäisen varsinaisen ajopäivän puolivälissä Toyotan sytykseen iski vika, joka söi toiveet taistella kärkisijoista.

    Latvala lähtee toiseen ajopäivään kahdeksannelta sijalta 1.54,7 minuuttia rallia johtavalle, Fordia kuskaavalla Ott Tänäkille jääneenä. Toisena kilpailussa on Citroenin Andreas Mikkelsen 5,7 sekuntia kärjestä. Kolmas on Hyundain Thierry Neuville 22,5 sekuntia Mikkelsenistä.

    Ennen keskipäivän huoltotaukoa edeltänyttä reilun yhdeksän kilometrin Waden-Weiskirchen –erikoiskoetta Latvala oli kilpailussa viides. Eroa kisaa silloin johtaneeseen Mikkelseniin oli 13,7 sekuntia ja toisena olleeseen Tänäkiin vai 8,9 sekuntia.

    Ennen viidettä erikoiskoetta Latvalan ajokin sytykseen tai puolaan tullut vika pudotti hänet 10:nneksi ja 1.36 minuutin päähän kilpailun kärjestä. Siihen asti kisa sujui hyvin, vaikka aamun erikoiskokeilla tiet olivat paikoin märkiä ja paikoin kuivempia.

    – Aamu oli vaikea, koska pito vaihteli koko ajan. Oma ajo kulki kuitenkin hyvin ja tasaisesti. Ajatuksena oli pistää lisää vauhtia päivän huollon jälkeen, Latvala sanoi.

    Iltapäivällä Waden-Weiskirchen -ek (9,2 km) sekä muut aamulla ajetut Mittelmosel (22 km) ja Grafschaft (18,35 km) kisattiin uudelleen, mutta nyt sateen ryydittämissä oloissa.

    Talli sai Latvalan ajokin päivähuollossa kuntoon ja iltapäivällä hän ajoi yhden pohja-ajan.

    – Tiet olivat iltapäivällä tosi märkiä. Mutkien leikkauksista tielle noussutta mutaa oli paljon ja se teki hyvän ajontuntuman löytämisen todella vaikeaksi, Latvala kertaili.

    “Toivon mukaan sijoitus paranee”

    Kilpailu jatkuu lauantaina yhdeksän erikoiskokeen ja liki 147 ek-kilometrin etapille. Latvalan toiveet noususta kärkitaistoon ovat menneet. Nyt tavoite on kerätä tuhdimmin MM-pisteitä kuin mitä nykysijoituksella olisi tulossa.

    Latvala on 9,8 sekunnin päässä seitsemäntenä ajavasta Irlannin Craig Breenistä ja reilun puolen minuutin päässä kuudentena olevasta tallitoveristaan Juho Hännisestä.

    – Toivon mukaan saadaan lauantaina parannettua sijoitusta, Latvala sanoi.

    Category:
      Germany
    this post was shared 0 times
     000
    About

     Linda Hirvonen

      (268 articles)