Recent Comments

    Rally Finland – Final – Latvala: Taistelu jatkuu Saksassa 

    By Linda Hirvonen 7 years ago
    Home  /  WRC  /  Finland  /  Rally Finland – Final – Latvala: Taistelu jatkuu Saksassa 

    Jari-Matti Latvala jätti Suomen MM-rallin kaksijakoisissa tunnelmissa. Tallitovereiden Esapekka Lapin uran ensimmäinen MM-rallin voitto ja kolmanneksi ajaneen Juho Hännisen ensimmäinen palkintokorokesijoitus MM-sarjassa lämmittivät, vaikka oman voittosauman karkaaminen tekniseen vikaan kirpaisi.

    – Onnittelut Esapekalle ja Juholle. Kumpikin teki loistotyötä. Kaksi Toyota-kuljettajaa palkintokorokkeella Jyväskylässä oli hieno osoitus siitä, miten hyvää työtä tallissa tehdään ja kuinka kilpailukykyinen ajokki meillä juuri nyt on, Latvala sanoi.

    Latvala sijoittui lauantain keskeyttämisen tuomien aikasakkojen rasittamana 21. sijalle. Hän vahvisti, että keskeyttäminen kilpailun johtopaikalta aiheutui viasta auton moottorinohjausyksikössä. Se on osa, joka tulee tallille alihankkijalta.

    – Aikaisemmin sen kanssa ei ole ollut ongelmia, eikä sille nyt voinut mitään, Latvala sanoi.

    Sunnuntain Latvala jatkoi kilpailua Ralli2 –säännön turvin. Hän ajoi päivän WRC–autojen letkan kärjessä ja voitti kaksi päivän neljästä pikataipaleesta. Rallin päättäneellä Oittilan Power Stagella hän oli neljäs. Se toi kaksi MM-pistettä.

    – Kaikki oli pelissä, täysillä tultiin. Sinne jäi pari paikkaa, jotka olisin voinut ajaa hiukan paremmin, Latvala kertaili Power Stagea.

    Vielä neljä kilpailua jäljellä

    Lauantain keskeytyksestä huolimatta MM-sarjan kotikisaviikonvaihde jätti Latvalalle positiivisen tunteen syyskauden ralleja ajatellen.

    – Tuntuma autoon on nyt parempi kuin koskaan ja tämä kilpailu näytti, mikä on auton kilpailukyky. Se lupaa hyvää tulevia kisoja ajattelen, Latvala sanoi.

    MM-sarja jatkuu elokuun puolivälissä Saksan rallilla. Kilpailun keskuspaikka on tänä vuonna Bostalsee. Vaikka asvalttirallin reitillä on Moselin viinialueen tuttuja teitä sekä tavanomainen visiitti Saksan armeijan harjoitusalueelle, Baumholderiin, mukana on useita uusia erikoiskokeita.

    – Mielenkiintoinen kilpailu on luvassa. MM-sarjassakaan mikään ei ole vielä ratkennut. Taistelu jatkuu, Latvala vakuutti.

     Latvala on MM-sarjassa neljäntenä 46 pisteen päässä kärkeen nousseesta Thierry Neuvillesta. Saksan ralli mukaan lukien MM-sarjasta on ajamatta vielä neljä kilpailua.

    Categories:
      Finland, WRC
    this post was shared 0 times
     000
    About

     Linda Hirvonen

      (268 articles)