Recent Comments

    Rally Argentina 2017 – Day 1 – Latvala taistelumielellä lauantain etapille

    By Linda Hirvonen 7 years ago
    Home  /  WRC  /  Argentina  /  Rally Argentina 2017 – Day 1 – Latvala taistelumielellä lauantain etapille

    Jari-Matti Latvala lähtee kuudennelta sijalta ja puolentoista minuutin takamatkalta kärkeen Argentiinan rallin toiselle osuudelle. Rallia johtaa hyvän lähtöpaikan ja perjantain oloihin parhaiten sopineen Dmackin pehmeän renkaan siivittämä Elfyn Evans.

    Latvala oli vielä päivätauolla toisena, mutta iltapäivän etapin ensimmäisellä erikoiskokeelle Toyotan moottorinlämmöt alkoivat nousta ja moottorinohjausjärjestelmä heitti toistuvasti turvamoodin päälle. Se hidasti menoa, mutta ongelma saatiin huollon puhelinneuvojen avulla pikaisesti kuntoon.

    Päivän viimeistä edellisellä erikoiskokeella Latvala menetti puoli minuuttia rengasrikossa. Hän oli sitä ennen kilpailussa kolmantena.

    – Mentiin vähän leveäksi ja takapyörä lähti vanteelta. Matkaa maaliin oli 15 kilometriä, joten ajettiin sillä pätkän maaliin ja siinä meni tietysti aikaa, Latvala sanoi.

    Perjantaina kaikilla kuljettajilla oli ongelmia kovan tienpinnan kanssa. Argentiinan rallin reitille satoi alkuviikosta rajusti vettä. Kun kostea ja mutainen tienpinta kuivui kuumassa auringonpaisteessa, se kävi kivikovaksi.

    – Jotkut kalliopaikat, löivät todella rajusti pohjaan. Auto hyppäsi muutaman kerran miten sattuu, Latvala kertaili aamupäivää, jolloin hän teloi yhdessä vesiesteen ylityksessä ajokin etusiipeä.

    – Iltapäivällä tiet olivat vielä karummat, kun ne oli jo kerran myllätty. Pelattiin varman päälle ja nostettiin auton ajokorkeutta. Se oli turvallinen ratkaisu, mutta sen jälkeen en saanut ajamiseen ihan samalaista luottoa kuin aiemmin.
    ”Yritetään parantaa”

    Lauantaina Argentiinassa ajetaan kaikkiaan kuusi erikoiskoetta. Päivän haaste on kahdesti ajettava Los Gigantes, jolla Latvala ajoi ulos vuosi sitten. Latvala on 29 sekunnin päässä kolmantena ajavasta Thierry Neuvillesta ja 4,6 sekuntia viidentenä olevasta Ott Tänakista.

    – Ollaan kisassa mukana ja yritetään parantaa, Latvala tuumi.

    Category:
      Argentina
    this post was shared 0 times
     000
    About

     Linda Hirvonen

      (268 articles)