Recent Comments

    Työni

    Olen onnistunut tekemään harrastuksesta työn, mikä on upeaa. Eniten nautin siitä, että auto on täysin hallinnassani mitä erilaisimmissa paikoissa ja olosuhteissa. Se on mahtava tunne.

    Paras muistoni tähän asti

    Vuoden 2008 Ruotsin ralli. Paitsi että se oli ensimmäinen MM-rallivoittoni, niin rikoin myös idolini Henri Toivosen ennätyksen. Se oli mukava ja minulle tärkeä hetki.

    Puoli, jota minusta ei ehkä tiedetä

    Olen todella järjestelmällinen enkä pidä sotkuisuudesta tai sekaisuudesta.

    Puoli, jonka haluaisin tiedettävän

    Moottoriurheilussa on ylä- ja alamäkiä aivan kuten elämässäkin, mutta kun on omaan lajiinsa sitoutunut, ei anna koskaan periksi.

    Tarinani

    Kasvoin moottoriurheilijaperheessä, ja olen elänyt melkein koko elämäni ralliautojen ympäröimänä. Isäni on kuuluisa ja menestynyt suomalainen ralliautoilija. Olen seurannut hänen uraansa ja ollut hengessä mukana, ja siinä samalla olen oppinut, mitä voitontahto tarkoittaa.

    Urani alkoi vuonna 2001 rallisprintin nuorten sarjassa. MM-sarjassa M-Sport ja Ford Motorsport opettivat minulle paljon ennen kuin liityin lopulta Volkswagenin tiimiin vuonna 2013. Päästyäni toiseksi vuoden 2014 MM-sarjassa olen todella motivoitunut tavoittelemaan korkeinta sijaa vuonna 2015.

    2017 oli muutosten vuosi, kun liityimme uuteen tiimiin : TOYOTA GAZOO Racing world Rally Team. Kautemme alkoi parhaalla mahdollisella tavalla, kun ajoimme voittoon Ruotsin rallissa ja saavutimme neljännen sijan kuljettajien MM-sarjassa kauden päätteeksi. 2018 oli hankala, mutta samalla hyvä vuosi. Oli vaikeita jaksoja, missä mm. keskeytimme kolme rallia peräkkäin, mutta myös hyviä tuloksia, viiden palkintopalli sijoituksen myötä ja päätimme kauden hienoon voittoon Australiassa! 2019? Palaamme vahvana! Motivaatiomme on erittäin, erittäin korkealla ja tähtäämme parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

    Tykkää Facebookissa   Seuraa Twitterissä Subscribe

    Kiinnostuksen kohteet

    Mistä pidän

    Moottoriurheilusta, vesiurheilusta, hiihdosta ja suunnistuksesta. Ralli-idolini: Henri Toivonen ja Juha Kankkunen. Suosikkimusiikki: 80-luvun musiikki, pop ja rock. Suosikkielokuvat: Forrest Gump, Benjamin Button.

    Kuka olen

    Lempinimet: Jarppa ja Latvis. Vahvuudet: Peräänantamattomuus, voitontahto, rehellisyys ja kyky olla oma itseni. Mitä teen kymmenen vuoden päästä: Toivottavasti olen yhä ammattimainen ralliautoilija ja metsästän MM-sarjan voittoja ja mestaruuksia. Motto: Ole oma itsesi.

    MM-rallivoitot18
    Eri rallien voitot12
    Palkintosijat67

    Erikoiskokeiden voitot536

    Muita tietoja

    Ennätys: Nuorin rallivoittaja 22 vuoden ja 313 päivän iässä (Ruotsin ralli vuonna 2008)

    Syntymäaika: 3.4.1985
    Syntymäpaikka: Töysä
    Sivilisääty: Sinkku
    Pituus ja paino: 185 cm, 81 kg
    Ensimmäinen rallikilpailu: Skotlannin ralli vuonna 2002
    Ensimmäinen MM-osakilpailu: Walesin ralli vuonna 2002
    Seurani: Alavua (Alavuden Urheiluautoilijat)